sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti

Moro!

Koska en kykene tekemään suoraan kuvaavia blogiotsikoita, niin selitetään tässä homman pihvi. Unohdin tuossa esittelypäivityksessä tietenkin tärkeimmän kertoa, eli miksi ihmeessä aloin harrastamaan cosplayta. Ilse  tästä huomautti, ja koska hänestä on mukava lueskella ihmisten syitä cossaamiseen, täältä pesee! Ja jotta tämä ei olisi vain tekstimuuri, cossaamista inspiroivia hahmoja, cossaajia ja cosseja kuvituksena.

Lähde kuvaan, linkki cossaajan kotisivulle

Cossaamista on tehnyt mieli kokeilla niin kauan kuin olen j-kulttuuriin ollut tavalla tai toisella vihkiytynyt, eli ala-asteen neljänneltä tai viidenneltä luokalta lähtien. Silloin cossaaminen jäi tietenkin vain ajatuksen tasolle, kun mitään tietoa ei ollut ompelemisesta ja perheellämme ei ollut edes ompelukonetta. Mitään suuria intohimoja päästä cossaamaan ei ollut vielä muutenkaan siinä vaiheessa, hahmot olivat vain kivoja ja cosplay käsitteenä kuulosti kauhean mielenkiintoiselta myös.

Soossia

Sitten vuosia myöhemmin uskaltauduin vihdoin coniin siskoni Rian ja kaverini Satun kanssa, eli Tracon III:een vuonna 2008. Silloin seiskaluokkalaisena con oli jotain aivan ihmeellistä, ja totta kai conin näkyvin osa, cossaajat, kiinnittivät huomion. FFFightin (se joka järjestettiin illemmalla, edelleen mielestäni paras kaikista) ja muuten vain hienojen pukujen näkeminen kasvatti intoa cossaamiseen. Ehkä itsekin saisin jotain samantyyppistä aikaiseksi? Kyllä ompelukoneen saa hallintaan varmaan kätevästi, tai voisi aloittaa jollain superhelpolla asulla ja katsoa kiinnostaako harrastaminen senkin jälkeen.

Lähde + muita kuvia samasta asusta

Tampere Kupliita en aikoinaan coniksi luokitellut, mutta Animecon 2008 tuli kätevästi sinä vuonna Tampereelle, muualle conittamaan lähteminen kun ei ollut edes vaihtoehto silloin. Cossiksi valikoitui Death Noten L rakkaudesta hahmoon, unohtamatta sitä että asu on syntisen helppo ja kaikki cossin osat löytyvät sellaisenaan kaupasta, ehkä peruukkia lukuunottamatta. Joka tapauksessa, Animecon tuntui olevan vielä hauskempi kuin Tracon juuri sen takia että pääsi cossaamaan ja olemaan tavallaan isompi osa conkokemusta. Ja ensimmäistä kertaa pääsi kokemaan Sen Tunteen cossaamisessa: sen, kun asu on valmis, peruukki päässä ja meikit naamassa, katsot peiliin ja sieltä ei tuijotakaan se sama vanha Suiggari, vaan se cossattava hahmo. Kehut ja kuvatuksi tuleminen lämmittivät myös sydäntä todella paljon, mutta jotenkin juuri tuo onnistumisen tunne oli se mikä sai minut koukuttumaan tähän harrastukseen.

Lähde

Lisäkoukutusta toi toki se, että ihmiset lähestyvät helpommin cossaajaa kuin vain randomia conikansalaista, varsinkin jos cossaajan hahmo ja sarja ovat tuttuja. Cosplayn ja conien kautta onkin tullut tutustuttua hyvin monenlaisiin ihmisiin, joista osasta on tullut myös läheisiä ystäviä ihan arkielämässäkin. Välillä en tiedä mitä tekisin ilman näitä ihmisiä, harrastan nimittäin usein cosplaymorkkista ("yhyy en osaa tehdä tätä tiettyä osaa ja en ole edes nätti miksi edes harrastan tätä yhyyyyyyy") ja yleistä laiskottelua, joten on aina tervetullutta päästä intoilemaan cosplayn ihanuudesta jonkun kanssa, ja cossi-intoa puhkuen päästä kotiin ja tehdä suunnitelmia, tai jopa se mieltä vaivannut osa valmiiksi.

Tästä postauksesta

Pelkistettynä oman cossaamisen syyt: rakkaus hahmoon yhdisteltynä pikkunäpertelyn ja peruukkien kanssa säheltämisen ihanuuteen, kunnianhimoa ja onnistumisen iloja unohtamatta. En ole vielä tehnyt mitään turhan vaikeaa pukua, mutta haasteet kiinnostavat aina, minkä takia cossi-ideakansioni onkin täynnä tasooni nähden paljon vaikeampia yksityiskohtahirviöitä ja kermakakkuja. Silti jotenkin onnistun sivuuttamaan ne ja päätymään niihin simppelimpiin asuihin, miten tämä tapahtuu, en tiedä itsekään. :D

Aluksi ajattelin että kuva olisi ollut täältä, mutta siellä oleva samantapainen kuva on hiukan eri asennosta... Herääkin kysymys mistä olen tuon kuvan sitten repinyt :D Cossaajat kumminkin Ilona ja Hoothoot.

Paljon juttua tuli aiheesta ja aiheen vierestä, mutta pointti toivottavasti välittyi. Tätä merkintää oli kauhean terapeuttista kirjoittaa: on mukavaa muistuttaa itselleen aina välillä mistä kaikki alkoi, ja miksi cosplay herätti innostuksen harrastaa, ja mikä tärkeintä, miksi sitä harrastan vieläkin. Cossi-into ainakin kasvoi tätä kirjoittaessa, joten voisin siirtyä Kokonoen housujen kanttinauhojen kimppuun. Ja ehkä vihdoin pistää jotain alustavaa suunnitelmaa tämän vuoden cosseista, katsotaan.

Olisi myös mielenkiintoista tietää mitä tältä blogilta toivottaisiin: näin blogaamisen alkumetreillä kun mitään tyyliä ei ole vielä ehtinyt tulla postausten suhteen, olisi kiva kuulla mistä täällä haluttaisiin lukea. Eli jos ideoita tulee, ilmoitelkaa vapaasti!

PS: Lähteet lisätty Elffin pyynnöstä, ei nyt ihan mallikkaasti lisätty mutta johtavat kumminkin sinne minne kuuluukin. Saa ulvahtaa jos unohdin jotain tärkeää. :D

1 kommentti:

  1. Täältäpäin voisin esittää muutaman toiveen heittämääsi kysymykseen, eli ehdottomasti conraportteja ja tulevaisuuden pukusuunnitelmia~
    :D
    ps. tykkään ehdottomasti blogisi nimestä~

    VastaaPoista